Kasimiro liittyi eilen illalla kastraattikerhoon!

Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja, koska sen verran tuolla tuoreella isukilla hormoonit hyrräsivät eikä mikään hoito mieltä rauhoittanut. Poika on nyt siis palliton ja asustelee meillä sen aikaa, että on rauhoittunut ja muuttaa sitten omaan kotiinsa vihdoinkin pysyvästi. Poitsu saa jäädä vielä jokisikin aikaa virallisesti minun nimiini, josko sen kiikuttaisin pariin näyttelyyn kokeilemaan, että joko näyttelykäytös onnistuisi ilman palleja;) Ihana mies tuo on ja harmittaa että se sai aikaan vain kaksi jälkeläistä. Varsinkin, jos tuo simskukin päättää vielä olla uros:( Eli edelleen arvon sismkun sukupuolta ja pelkään sen kasvattavan kivespussit. Nyt on fifty-fifty mun arvioni sukupuolesta... Voipi siis vielä olla, että molemmat ovat uroksia. Sitten kyllä oikeasti harmittaisi, että en olisi Epistä enkä Kasista kummastakaan saanut aikaiseksi jalostusnaarasta. Kummatkin kun nimenomaan jalostuskäyttöä silmällä pitäen olen pitänyt ja suunnitelma oli selvä jo niiden ollessa pikkupentuja. Noh, elämä on!
Tuossa ne autuaan tietämättöminä kehräilevät, toinen vieressäni sohvalla (Kasi) ja toinen onnesta ymmyrkäisenä vauvojensa kanssa pesässä (Eppi)... Ihaniahan ne kaikesta huolimatta ovat:) Ja pikkuitämaisvauvoja suloisempaa ei voi ollakaan!